Viime lauantaina Lordi ja Suomi voittivat Euroviisut. Voitto aloitti hurjan hirviö fanituksen, joka huipentuu ensi perjantaina suureen kansanjuhlaan Helsingissä. Iso osa suomalaisista oli kuitenkin Lordia vastaan koko kisan ajan (paitsi voiton jälkeen). Monet kriitikot niin kuin tavalliset tallaajatkin syyttivät Lordia mms. satanismista ja Suomen nolaamisesta Euroopassa. Mutta kuinkas sitten kävikään?
Lordi voittaa Euroviisut! Nyt Lordi on mukava ja tavallinen Rovaniemen kasvatti, jossa ei ole mitään pahaa. Lapsetkin tykkäävät Lordista, koska hän näyttää niin hauskalta! Ihanaa eikö totta?

Mitä minuun ja Lordiin tulee voin vain todeta, että olen aina ollut enemmän tai vähemmän Lordi-fani. Minulla on kaikki heidän levynsä ja olen kuunnellut heidän musiikkiaan ensimmäisestä singlestä tähän päivään. Lordia on myös haukuttu yhtä kauan. Olen saanut kuulla monet saarnat siitä miten tyhmä/lapsellinen/huono yms. Lordi on. Parasta tässä on se, että nämäkin haukkujat ovat nykyään Lordin kannattajia!
Osa vastustajista on kuitenkin edelleen Lordia vastaan. Odotankin innolla ensimmäisiä anti-lordi tempauksia. Luultavasti ne nähdään perjantaina. Eihän sitä tiedä vaikka joku yrittäisi murhata Lordin! Luulisi kuitenkin, että Euroviisu voitto hieman laimentaisi vihaa ja Lordi saisi vain vihaisia kirjeitä.
Lordi keikkailee ensi kesänä ja nousee luultavasti yhdeksi vetonaulaksi. Näyttäisi siltä, että Lordi avaa kautensa 9.6. Lappi-areenalla Rovaniemellä. Sieltä Lordi jatkaa muualle Suomeen ja ehkä jopa ulkomaille! Ystäväni sanoja lainaten, "Siitä asti, kun ostin ensimmäisen Lordin levyn, olen ollut varma, että joskus Lordi tekee jotain tällaista!"
Hyvää kesää ja Hard Rock Hallelujahhhh!